TILAT

Hoitolan tilat ovat muutama vuosi sitten remontoitu vanhaan navettaan varta vasten koirille ja kissoille. Tilat ovat valoisat ja käytännölliset, häkeistä toisiin häkkeihin ei ole näköyhteyttä ja lattiassa on lattialämmitys. Häkeistä on näköyhteys käytävälle, jolloin eläin voi tarkkailla hoitolan tapahtumia, mutta tarvittaessa näkyvyys voidaan poistaa, jolloin eläimelle tulee täysin oma rauha. Kaikissa kissahäkeissä on ikkuna ja tasot, joista voi tarkkailla tapahtumia sekä sisällä että ulkona. Hoitolassa käytetty ruoka on lemmikkieläinkauppatasoista, mm. Pure Natural, Canagan, Thrive, Schesir ja Almo Nature. Hoitolan eläimet eivät pääse tekemisiin samassa rakennuksessa majoittuvien löytöeläinten kanssa ja hygieniasta ollaan erittäin tarkkoja, esimerkiksi häkit pestään ja desinfioidaan aina käytön jälkeen.

Koirilla on käytössään 6 neliöiset, tilavat ja siistit sisähäkit. Häkki sisustetaan aina kodinomaiseksi tekstiileillä; matoilla ja tyynyillä, leluilla ja koiralle tutuilla asioilla. Mahdollisuuksien mukaan koira voi olla päivisin myös ulkotarhassa, josta se voi seurailla maatilan elämää ja muita eläimiä. Juoksemaan pääsee melkein hehtaarin kokoisessa pihassa, joko yksin tai kavereiden kanssa. Yhteislenkkejä koirakavereiden kanssa varten omistajalta pitää olla suostumus ja lopullisen päätöksen lenkkeilyseurasta tekee hoitola.

Lenkillä käydään koiran tarpeen mukaan mutta vähintään 3-4 kertaa päivässä, pennuilla useamminkin. Liikumme paljon metsissä ja pelloilla, joten haisteltavaa ja ihmeteltävää riittää! Pihapiirissä on hevosia, toisia koiria ja uimaan pääsee omasta hiekkarannasta, jos koira pitää uimisesta. Koiran kanssa seurustellaan, sen kanssa leikitään ja touhutaan.

Kissat majoittuvat häkkiin, joka on melkein kuin oma huone. 3m² kokoinen tila on 2m korkea ja sisältää tasoja, joilta voi tarkkailla ikkunasta vaikkapa lintuja puissa tai pihan tapahtumia. Hoitokissoille laitetaan myös aina raapimapuu ja pesiä, jotta kissalla olisi mahdollisimman kotoisaa. Lisäämme kissan tiloihin tarvittaessa suihkutettavaa Feliway –feromonivalmistetta auttaaksemme kissoja sopeutumaan paremmin hoitojaksoon. Käytämme aktivointileluja, ruokapiiloja ja vaihtuvia sisustuselementtejä, jotta kissa viihtyisi mahdollisimman hyvin. Kissojen kanssa seurustellaan päivittäin 2-3 kertaa.