040 753 1917 katri@karajaworks.fi

Käytännöt ennen hoitojaksoa

 Jos koira ei ole aiemmin ollut lainkaan hoidossa tai ei ole vieraillut hoitolassamme, pyydämmekin koiraa ja omistajia käymään ennen hoitojaksoa tutustumassa paikkoihin. Tämä tapahtuu mielellään 2-3 päivää ennen aiottua hoitojaksoa ja auttaa koiraa sopeutumaan helpommin hoitolaan ja hoitajaan. Tutustumiskäynnin aikana katsotaan tilat läpi ja vietetään hetki yhdessä pihassa ja toisiin tutustuen. On hyvä kertoa koiran rutiineista, sosiaalisuudesta, osaamisesta ja mahdollisista peloista. Karajalla eläimiä hoitaa vain yksi henkilö joten vaihtuva henkilökunta ei stressaa eläintä.

HUOM! Koirilla pitää olla voimassa olevat rokotukset; ne tarkistetaan ensimmäisellä käynnillä ja mainitsethan, jos koira on pentu eikä ole saanut vielä rokotuksia. Suosittelemme myös kennelyskärokotetta. Kennelyskä ja nenäpunkki ovat valitettava vaiva, joita esiintyy kausittain, myös hoitoloissa. Niiltä ei voi täysin välttyä, joten rokote ja avoimuus mahdollisesta altistumisesta ovat avaimia mukavaan hoitojaksoon.

Hoitoon tullessa

Koiralle voi ottaa mukaan tuttuja asioita; oma peti, leluja tai omistajalta tuoksuva vaate, mutta hoitolan puolestakin kaikkea on tarjolla. Tutut ruoka- ja vesikulhot voi ottaa tarkalle yksilölle mukaan mutta hoitolasta löytyy myös runsaasti erikokoisia astioita. Erityisruokavalion ruuat ja lääkitykset pitää ehdottomasti olla mukana kirjallisine ohjeineen. Ohjeet käydään vielä läpi hoitolassa ja hoitavan eläinlääkärin yhteystiedot on annettava hoitolaan tiedoksi. Koiralle, jolle käy ruoka kuin ruoka, löytyy hoitolasta laadukkaat kuiva- ja märkäruuat ja jopa kotiruokaa (suolaton, sipuliton, ei voimakasmausteista). Painotamme ruokinnassa koiran luonnollista ruokavaliota. Hoitoon tullessa koira otetaan vastaan ulkona. Siitä siirrytään yhdessä sisälle ja koiran tiedot, ruokavaliot, lääkitykset ja muut tärkeät asiat käydään läpi ja kirjataan sopimukseen. Nopeat hyvästit jätetään ulkona eron hetken helpottamiseksi ja koira pääsee saman tien lenkille uusiin maisemiin

Kissalle kannattaa varata myös mukaan tarpeen mukaan tuttuja asioita; tutun tuoksuinen peti tai pesä helpottaa hoitoon asettumista. Tarkalle kissalle kannattaa varata mukaan omat kupit, hiekka-astia ja tuttu hiekka. Hoitolassa käytetään laadukasta lemmikkieläinkauppatasoista kissanhiekkaa tai pellettiä ja se tulee talon puolesta, jos ei omaa hiekkaa tarvita. Kissa saa käyttöönsä raapimapuita ja pesän ja myös ruoka- ja vesikulhot, jos niitä ei tule kotoa mukaan. Kissan kanssa tullaan sisälle, käydään kissan asiat läpi sopimukseen, viedään kissa sviittiinsä ja jätetään tutustumaan rauhassa uuteen paikkaan.

Hoitopäivien sisältö

Päivämme alkavat yleensä aamulla 7-8 aikaan, aivan ensiksi toivotetaan hyvät huomenet ja sen jälkeen koirien kanssa käydään aamulenkit; jotkut pääsevät heti lenkille ja toiset taas pääsevät ensiksi tarhaan juoksemaan ja touhuamaan.  Vuoroja vaihdellaan kunnes jokainen on saanut aamuliikunnan ja sen jälkeen on vuorossa aamuruoka. Tämän jälkeen jäädään ruokalevolle muutamaksi tunniksi. 

Koirien ruokalevon alettua toivotetaan huomenet kissoille ja muille eläimille. Hiekkalaatikot putsataan, ruokaa annetaan, tilat siivotaan, pusketaan, kehrätään ja jutellaan. Jos leikki maistuu jo aamusta, niin tokihan sitäkin tarjotaan. Uteliaimmat kissat voivat päästä päivän mittaan valvotusti hoitolan tiloihin seikkailemaan siksi aikaa, kun muita eläimiä hoidetaan ja paikkoja siivotaan. Jyrsijöiden ja kanien häkit putsataan ja ruokaa lisätään tarpeen mukaan. Aktivointileluja annetaan, jos eläin pitää niistä; esimerkiksi marsuille pallo täynnä yrttejä.

Koirien päivä jatkuu päivällä tarhailun tai lenkkeilyn merkeissä. Mikäli koira tykkää kavereista, on sillä talon puolesta neljä erilaista kaveria tarjolla; Kajo -kääpiösnautseri, Isla -norwichinterrieri, Jake -cairnterrieri ja Hero -suursnautseri. Myös muiden hoitolaisten kanssa voidaan telmiä ja leikkiä, mutta vain hoitolan pitäjän tarkan harkinnan jälkeen ja valvonnan alaisena. 

Lenkeillä käymme läheisissä metsissä ja uimassa käydään omassa rannassa. Katseltavaa ja haisteltavaa riittää maalaismaisemassa ja isossa (vajaa 1ha) pihatarhassa pääsee juoksemaan sydämensä kyllyydestä.  Lenkkejä tehdään 3-4 päivässä ja tarhailua tehdään kelien mukaan. Tavoitteena on, että kun koira on omassa huoneessaan, uni maittaisi makeasti.

Iltaruoka on noin kello 17-18. Tämän jälkeen hiljennytään taas koirien osalta ruokalevolle ja kissoilla on taas tarjolla aktivointia ja seurustelua. Kissoilla on myös jokaisessa huoneessa ikkuna, joten lintuja ja muuta pihan elämää on hyvä tarkkailla raapimapuun tasoilta.

Iltalenkit käydään noin kello 22-23 ja vuorossa on yöhiljaisuus. Koirat saavat herkut vielä iltalenkin jälkeen ja hyvät yöt toivotetaan jokaiselle. Hoitolassa yöseuraa pitää hiljaisella oleva radio ja himmeästi loistava yövalo. 

Hoidon jälkeen

 Eläimen noudon ajankohdasta sovitaan erikseen. Koira on yleensä erittäin iloinen omistajan paluusta, joten kannattaa varautua, että vaatteissa saattaa olla tassunjälkiä kohtaamisen jälkeen! Kuulumiset vaihdetaan puolin ja toisin ja tavarat pakataan ja kotimatka voi alkaa. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!